lauantai 23. syyskuuta 2017

Aikas ihana vaaleanharmaa



Täytyy sanoa, että vähän kyllä jännitti, kun aloimme maalaamaan taloa valitsemallamme värillä. Hetken mietin, että olemme me aika hulluja kun emme testimaalanneet värejä ennen varsinaista maalaamista. Toisaalta, ei kai tuo niin tarkkaa ole, äkkiähän sitä talon maalaa uudestaan jos väri ei miellytä... (Tähän mies sanoisi, että maalaa kuule ihan itse!)

Maalasimme ensimmäisen kerroksen maalikaupan ohjeen mukaan niin, että maaliin oli sekotettuna osa vernissaa. Virtasen neljän öljyn maali on miellyttävää maalata, tosin vernissa teki ensimmäisen kerroksen maalauksesta hiukan sotkuista puuhaa. Ainut huono puoli minkä maalista keksimme on se, että sen kuivuminen kestää tooooodella pitkään. Maalatusta pinnasta tulee kuitenkin helposti siistiä ja kaunista jälkeä ja maalin hajukin on melko mieto. Ensimmäinen pohjamaalikerros peitti mielestäni jo hyvin ja talo näytti heti asteen verran valmiimmalta.

Maalauskelit ovat olleet tänä kesänä haasteelliset ja välillä on vettä tullut kirkkaan siniseltä aurinkoiselta taivaalta, vaikka säätiedotus ei ole luvannut pisaraakaan. Mies käytti jokaisen ainoan mahdollisen hetken saadakseen talon takaosan maalattua, ennen kuin Ollikaisen telineet haettiin pois. Oli kyllä iso etu, että saimme pitää ne niin pitkään. Lisäksi saimme erään ystävän kautta nosturin muutamaksi päiväksi lainaan, joten saimme siten hankalimmat korkeat paikat maalattua. Talon takaosassa on nyt siis sekä pohja- että pintamaali maalattuna, muualle taloon taidamme tänä vuonna vetää vain pohjamaalin. Muutama paikka on vielä pohjamaalillakin vetämättä, ne pitäisi saada hoidettua ennen talvea (tarkkasilmäisimmät löytävät ehkä yhden pienen maalittoman läntin alimmasta kuvasta, tuonne ei vaan nosturi yltänyt).


Nurkka- ja vuorilaudat tulevat meille, ehkä hieman tavanomaisesta poiketen, tummemmalla värillä kuin seinät. Näin tällaisesta väriyhdistelmästä kuvan jossakin viime talvena ja ihastuin siihen heti. Olemmekin talon seinien lisäksi yrittäneet maalata Ollikaisen tontille toimittamia lautoja kesän mittaan tumman harmaalla, jotta Ollikaisen porukat pääsisivät vielä ennen talven tuloa asentamaan ne paikoilleen.


Niin ja talon väristä. En voi muuta sanoa, kuin että se on mielestäni aikas tosi ihana! Talo on niin vaalean harmaa, että tietyssä valossa se näyttää ihan valkoiselta. Pilvisenä päivänä väri on kaunis vanhahtavan harmaa ja väri jotenkin sulautuu täydellisesti metsäiseen ympäristöön. Hirren värisenä talo pisti silmään jo kaukaa puiden välistä, mutta nyt maalattuna se ei enää tee lainkaan niin. Saatan iltaisin (ja ehkä aamuisinkin... ja joskus myös päivällä) vain seistä hetken ja ihailla taloamme, se on mielestäni niin kaunis, niin kaunis! Saako sitä suomalainen edes sanoa näin ääneen? En millään malttaisi odottaa, että pääsemme asumaan siinä! Hip hei, tästä tulee meidän koti!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Pia! Oon kyllä tosi tyytyväinen värivalintaan ja muutenkin :)

      Poista
  2. Kaunista ja näyttää sopivan maisemaan kuin nenä päähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, nyt istuu meistäkin maisemaan hyvin. Oon nauranut, että pilvisenä päivänä meidän taloa ei värin puolesta erota sellaisesta vaaleanharmaasta ankeasta taivaasta ollenkaan - maastoutuu silloin täysin :D

      Poista
  3. Hienot värit ja upea hirsikoti! Kuivumisajasta sen verran, että Aimo Virtanen, Virtasen 4 Öljyn Maalin kehittäjä, on todennut, että 4 Öljyn Maalissa on kaksi huonoa ominaisuutta: se kuivuu pitkään ja se kestää pitkään. Ensimmäinen on huono asia maalarin mielestä ja toinen kauppiaan.

    Terveisin

    Kimmo Suomi/Virtasen Maalitehdas Oy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Anteeksi, että se oli näin sairastaessa jäänyt huomiotta! Olemme tosiaan tyytyväisiä 4 Öljyn maaleihin. Kauppiaskin totesi maalia meille myydessään jotenkin niin, että kun pellavaöljymaalilla maalaatte talonne niin ei tarvitse ehkä kuin 10v. päästä olla uudestaan maalaamassa ja jos Virtasella maalaatte niin voitte melkein tuplata sen ajan. Toivotaan näin!

      Poista

Kommentit ilahduttavat kovasti! Kiitos niistä!