sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kauniit kattopaneelit


Kylläpä aika rientää... Olemme parin viime kuukauden aikana ottaneet vähän iisimmin ja keskittyneet sairastamaan. Monta lastentautia on tullut käytyä läpi korvatulehduksesta oksennustautiin ja meillä on miehen kanssa jo tältä kalenterivuodelta sallitut työpoissaolot lasten sairauksien takia käytetty tappiinsa. Että sillä tavalla meillä, mites teillä?

Nyt kevätaurinko (toivottavasti) vie pöpöt mennessään ja nuo makuuhuoneessa yskivät muruset rupeavat pian nukkumaan taas yönsä. Sitten me aikuisetkin jaksamme taas vähän keskittyä talon rakentamiseen ja tämä blogikin saa ehkä hiukan useammin sisältöä.

Ajattelin kuitenkin tässä kertoa teille hieman kattopaneeleistamme ja niiden valinnasta. En mitenkään kuvitellut, että kattopaneelien valinta olisi sen kummempi juttu kunnes tuli aika, että ne piti valita... En halunnut mdf -paneeleita. Olisin halunnut helmiponttipaneelit tai jotkut vastaavat ja siis sitä täyspuuta. Itse emme halunneet ryhtyä maalaamaan paneeleita, vaikka ihanteellisessa maailmassa olisin maalannut paneelit kellarissa itse jollain hengittävällä, luonnonmukaisella pellavaöljymaalilla tai vastaavalla. Mutta juu ei tässä elämäntilanteessa. Ja sitten oli vielä se pieni mutta eli raha. Paneelit pitäisi löytää kohtuulliseen hintaan, koska budjetti senkun jatkaa paukkumistaan.

Vietin taas tuntikausia netissä Googletellen ja erilaisia nettisivuja tutkien. Aina kun luulin löytäneeni etsimämme tuli jokin mutka matkaan. Käännyin lopulta taas Facebookin hirsitalorakentajien ryhmän puoleen, josta sainkin hyviä vinkkejä mistä paneeleita kannattaisi lähteä etsimään. Muutama vinkki ei tuottanut tulosta, mutta sitten päädyin Sarokkaan nettisivuille ja löysin etsimämme: Kantri kattopaneeli. Se oli valkoiseksi maalattua, harjattua oksakuusta ja hintakin oli erittäin kohtuullinen. 


Lähetin Sarokkaalle heti tarjouspyynnön ja sain paneelista kuljetuksineen hyvän tarjouksen. Palvelu oli sujuvaa, vaikkakin kuljetuksen kanssa oli ensimmäisellä kerralla sään ja pyhien takia vähän haasteita ja viivettä. Olemme myöhemminkin tilanneet heiltä vielä lisää paneelia ja kattolistojakin jo valmiiksi ja toimitukset ovat tulleet muutamassa päivässä. Toimituksessa tulleet pienet vauriotkin on korvattu mukisematta ja sujuvasti.


Isäni ja yksi ystävämme paukuttelivat paneeleita kattoomme ja kumpikin kehui miten helppoa paneeli oli käsitellä ja asentaa. Paneelissa on jonkin verran oksan kohtia, mikä saattaisi jotakuta häiritä, mutta minun mielestäni hiukan rosoinen ilme sopii hyvin talomme tyyliin. Talosta tuli heti ihan eri näköinen, kun katosta ei enää näkynyt roikkuvat johdot ja alakaton koolaukset. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat kovasti! Kiitos niistä!