sunnuntai 3. joulukuuta 2017

En millään malttaisi odottaa... (keittiökeittiökeittiö!!!)


Meidän keittiö on valittu ja kalustetoimituskin on jo saapunut talolle! Olen siitä tosi innoissani! Keittiöstä tulee toivottavasti oikeasti yhtä kaunis kuin suunnitelmissa ja myös käytännöllinen. Keittiösuunnittelijamme totesikin jossain vaiheessa osuvasti suunnittelussa menneemme "ulkonäkö edellä, mutta kuitenkin toimivaa arjessa hakien".



Valitsimme loppujen lopuksi keittiötoimittajaksemme Domus-kalusteet ja heidän Aika keittiönsä. Kävin Domuksella keittiösuunnittelussa jo kesällä mutta olimme oikeastaan kallistumassa muihin vaihtoehtoihin, kunnes kuvioihin astui kohtalo ja syksyn iso tarjouskampanja. Tämän kokoisessa keittiössä -45% tekee jo niin ison summan, että päätin tarkastella Domusta uudelleen, olinhan alun perinkin tykännyt heidän keittiöstään ja palvelukin oli varsin hyvää. 

Lähdimme suunnittelussa liikkeelle kesällä jo tehdyistä suunnitelmista. Domuksen Nina väänsi ja käänsi, kokeili ja muokkasi suunnitelmia kärsivällisesti mieleisikseni kahdessa suunnittelutapaamisessa. Monessa kohdassa huomasin, että palasimme lopulta eri vaihtoehtoja kokeiltuamme siihen mitä Nina oli jo alunperinkin ehdottanut. Minulle oli kuitenkin todella merkityksellistä se, että hän jaksoi kokeilla kaikki minua askarruttaneet vaitoehdot. Näin en jää pohtimaan olisiko jokin juttu ollut sittenkin parempi jollakin toisella tavalla.

Päädyn yläkaappeihin kokeiltiin myös umpiovia, mutta valitsimme niihin Ninan alunperin ehdottamat vitriiniovet.

Saimme Domukselta myös kodinkoneista niin hyvän paketin, että totesin ettei niitä kannattanut lähteä yksittäin haalimaan mistään. Lisäksi koin jotenkin varmana, että saamme nyt ainakin täydellisesti keittiöömme sopivan kokoiset ja oikeat kodinkoneet. Kivitaso, allas ja hana pitäisi vielä tilata jostain - niitä emme ottaneet Domuksen kautta. Allas tulee kuitenkin sijoittumaan tuohon päätyseinälle ikkunan eteen.

Tilauksen jälkeenkin teimme vielä muutaman viilauksen keittiöön, kun seinien lopulliset paikat vahvistuivat ja keittiössä olikin yhtäkkiä hieman enemmän leveyttä, kun oli alun perin arveltu. Lisäsimme vielä yhden kapean vetokaapin keittiön päätyseinälle. Suunnitelmissani on, että tuohon kaappiin voi hyvin piilottaa kaikki pesuaineet, tiskiharjat yms. tai sitten siitä voi tehdä jonkinlaisen "kierrätyskaapin". Saa nähdä, mutta sen tiedän, että tuollaiselle pienelle vetokaapille on ehdottomasti käyttöä.

Voitte uskoa, että en millään malttaisi odottaa keittiön valmistumista!



Ja ps. tämä ei ole yhteistyöpostaus, vaan ihan vain tyytyväisen ja keittiötään innokkaana odottavan asiakkaan iloinen avautuminen... Kuvat: Nina Fabritius, Domus

2 kommenttia:

  1. Keittiö on kodin sydän vai miten se menee!? Tätä minäkin odotin ehkä eniten omassa projektissa. Onko sulla esittelyä teidän pohjapiirustuksesta? En ainakaan äkkiseltään löytänyt. Mun sisäinen arkkitehtini aina tykkää katsella pohjapiirrustuksia :D

    VastaaPoista
  2. Moikka! En ole julkaissut pohjapiirrustuksia täällä, mutta voisinhan niitä jossain vaiheessa ainakin osittain vilauttaa. Se on ihan totta, että on kiva jotenkin osata mielessään asettaa huoneet ja tilat "paikoilleen", kun lukee juttuja. :)

    VastaaPoista

Kommentit ilahduttavat kovasti! Kiitos niistä!