perjantai 31. maaliskuuta 2017

Väliaikaisasumista


 
Muutimme väliaikaisasuntoomme marraskuun alussa. Myimme vanhaa kotiamme melko pitkään ja vaikka tiesimme, että muutto oli tulossa jossain vaiheessa ei siihen ikinä osaa varautua ajoissa. Yritimme löytää vuokra-asuntoa samalta alueelta missä tonttimme sijaitsee, mutta sieltä ei tuntunut sellaista löytyvän. Erään vanhan tädin yläkerran kalustettuun huoneistoon olisimme voineet muuttaa, mutta mihin olisimme sitten laittaneet omat huonekalumme? Ja vielä, kun perheeseen kuuluu kaksi vilkasta ja äänekästä pientä poikaa ja koira ei se oikein ollut varteen otettava vaihtoehto. Kaikki kivet ja kannonkolot (netti, Facebook-ryhmät ja naapurien vinkit) oli käyty läpi, eikä meille tuntunut löytyvän väliaikaiskotia.

Mietimme vaihtoehtona myös sitä, että olisimme jääneet vanhan kotimme lähelle asumaan rakentamisen ajaksi. Sekään ei toisaalta houkuttanut, koska ajomatka tontille kesti sieltä noin 25 minuuttia. Laajensin siis hakualuetta tonttimme läheisille asuinalueille. En ensin meinannut sieltäkään löytää mitään, kunnes löysin eri aso-asuntovälittäjien sivuille. En ollut tajunnutkaan, että aso-asuntoja "välitti" useampi firma ja sieltä tuntui löytyvän useampia vaihtoehtoja noin 10-15 minuutin ajomatkan päästä tontistamme.

Olin joskus kauan sitten hakenut siskoni miehen vinkistä meille aso-numeron ja nyt se tulikin käyttöön. Laitoimme muutamaan kohteeseen hakemuksen ja tarjouksia alkoi tulla yllättävän nopeasti. Ensimmäiset tarjotut asunnot olivat makuumme vähän turhan isoja, mutta sitten tuli tarjous juuri meille passelista asunnosta.

Kävimme katsomassa asuntoa eräänä iltapäivänä ja sen silloinen omistaja, mukava ja sympaattinen täti aikuisen poikansa kanssa, esitteli asuntoa meille. Hän oli asunut asunnossa poikansa ja suloisen koiransa kanssa 12 vuotta. Asunto oli siistissä kunnossa ja vaikutti kaikin puolin hyvältä! Muutama mutka oli matkassa ja hetken jouduimme jännittämään asunnon saantia, kunnes se varmistui ja saimme kun saimmekin sen itsellemme.
Täällä sitä nyt sitten asustellaan toistaiseksi, mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan... Meillä on vähän hurjia suunnitelmia sen suhteen, mutta niistä lisää myöhemmin.




torstai 23. maaliskuuta 2017

Anturat valettu!

Käväisin tänään pikavisiitillä tontilla ihan vain kurkkaamassa mitä siellä on tapahtunut. Ja onhan siellä jo kellarin anturat valettuna. Mahtavaa nähdä, miten talon kehys on piirtynyt paikalleen. Kelit ovat suosineet meitä ja olosuhteet kellarin rakentamista varten ovat mitä parhaat. Vesi ja pakkanen eivät tässä vaiheessa olisi yhtään tervetulleita.




Blogiyhteistyö Lammi-kivitalot

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Lammi-kivitalopaketin kauppasopimus tehty - Siis mitä häh?


Todellakin, edessäni on kirjanen jonka ensimmäisellä sivulla lukee "Lammi-Kivitalopaketin kauppasopimus". Mutta ei, emme ole muuttaneet mieltämme näin kesken kaiken ja päättäneet rakentaa hirsitalon sijaan kivitaloa. Kyseessä on sopimus kellarimme harkoista ja muista tykötarpeista. Ensimmäinen toimitus, Lammi-Perustus Tassut, tuli tontillemme jo viime viikolla ja lisää tavaraa saapuu ensi keskiviikkona. Kellarin rakentaminen alkaa nyt siis toden teolla.


  

Kellarin harkkotoimittajan valinta osoittautuikin yllättäen aika vaikeaksi asiaksi. Tätä emme olisi uskoneet, koska meille oli jo alun perin selvää, että tilaamme harkot joko Lakalta tai Lammilta. Valitsimme nämä kaksi toimittajaa siksi, koska olimme päättäneet rakentaa kellarin eristevaluharkoista. Eristevaluharkon taas valitsimme, koska nyt meidän ei tarvitse eristää kellaria enää erikseen sisäpuolelta, vaan vain käsitellä harkon pinta. Pyrimme tällä, kuten hirsitalollakin, mahdollisimman yksinkertaiseen rakenteeseen talossamme. Kilpailutuksessa oli siis vain kaksi harkkotoimittajaa, mutta s-posteja ja puheluita aiheeseen liittyen tuli tehtyä sitäkin enemmän.

Saimme molemmilta firmoilta alusta asti hyvää palvelua ja he olivat aktiivisesti meihin yhteydessä. Lammi ehdotti heti alkuun tapaamista, mutta pyysimme saavamme tarjouksen ennemmin sähköpostilla. Tapaaminen olisi varmasti ollut hyvä idea, mutta opimme prosessin aikana yllättävän paljon, joten en tiedä olisimmeko hyötyneet tapaamisesta heti alkuun niin paljon, koska emme silloin tienneet kellarin rakentamisesta, harkoista yms. kaikkea sitä, minkä nyt tiedämme.


Prosessi, miten päädyimme valitsemaan Lammin harkot ja muut materiaalit kellariimme oli moninainen ja olimmekin jo vähällä yhdessä vaiheessa valitan Lakan. Lopullisen päätöksen tekemiseen vaikutti kuitenkin seuraavat seikat:
1. Lammin tarjous oli kattavampi
2. Lammin kautta saamme Ruskon betonilta betonista hyvät alennukset
3. Kellarin rakentajamme ja vastaavamme kehuivat Lammin tuotteita hiukan laadukkaammiksi ja helpommiksi asentaa.
Muitakin syitä oli, mutta tässä ne suurimmat. Hinnaltaan molemmat toimittajat olivat loppujen lopuksi hyvin lähellä toisiaan, kun kaikki seikat ja mm. tuo Ruskon alennus otettiin huomioon.


Tontilla näyttää jo näin hienolta. Kirjoittelen kellarin rakentamisesta lisää, kunhan siinä päästään kunnolla vauhtiin. Jännää, että talo alkaa pian ihan oikeasti nousta, vaikkakin nyt aluksi rakennetaankin se "kivitalo".

Blogiyhteistyö Lammi-kivitalojen kanssa.