maanantai 23. heinäkuuta 2018

Portaita ylös ja alas



Täällä taas. Ihana huomata, että blogin hiljaisuudesta huolimatta kävijöitä on riittänyt kivasti! Nyt olisi ajatuksissa taas aktivoitua täällä. Talossa on blogihiljaisuuden aikana myöskin edetty aika hiljalleen, mutta eteenpäin on silti menty: laattoja on valittu ja saatu paikalleenkin ja seiniäkin on noussut yläkertaan. Nyt kuitenkin juttua portaista, jotka asennettiin jo hyvän aikaa sitten.

Meille tuli taloomme sisälle kahdet portaat: keskikerroksesta ylös yläkertaan ja alas kellariin. Halusin taloomme melko perinteisen tyyliset puiset umpiportaat, vaikka kellarin suuntaan mietimme hetken myös betonista valettuja portaita. Pyysin tarjouksia usealta eri porrasvalmistajalta - muutamalta isolta ja useammalta pieneltä. Hintaskaala oli todella laaja; kallein hintapyyntö oli lähes kolminkertainen edullisimpiin verrattuna. Valinta ei kuitenkaan oikeastaan ollut vaikea, kun meillä oli valitsemastamme firmasta vahvat suositukset ja heidän hintansakin osui budjettiimme.



Porraskuilun mittaaminen ei sujunut ihan ongelmitta ja vaati Puutyö Jo-Jo:n ihanan kärsivälliseltä mittamieheltä muutaman käynnin. Emme olleet osanneet ottaa kaikkea huomioon, mutta onneksi mitat lopulta saatiin otettua ja yhteistuumin keksimme ratkaisut esille tulleisiin ongelmiin. Portaamme rakennettiin kuiluun talomme keskelle, joten mittojen piti olla mahdollisimman tarkat. Porrasmiehet rakensivat portaat sitten verstaallaan mittojen mukaan ja kokosivat ne talossamme.


Portaiden kokoaminen sujui todella kätevästi ja olemme niihin erittäin tyytyväisiä. Värin portaisiin saimme valita itse ja ne onkin maalattu samalla harmaalla kuin keittiömme kaappien ovet. Harmaa on mielestäni juuri oikea ja pidän myös portaiden "perinteisestä" mallista. Olin vähän huolissani pakollisista liukuesteistä ja siitä, että ne pistäisivät silmään portaiden ulkonäössä, mutta liukuesteet olikin osattu toteuttaa niin kauniisti ettei niitä juuri edes huomaa. 



Portaisiin tulee vielä seinäkaiteet, jotka asennetaan myöhemmin. Yläkerrassa rakentaminen on edelleen kesken ja portaita ylös kannetaan vaikka mitä, joten kaiteet olisivat turhaan kolhiutuneet. Joku on varmasti sitä mieltä, että portaat olisi kannattanut asentaa vasta myöhemmin, mutta meillä niiden asentaminen oli nyt tässä vaiheessa ajankohtaista monesta syystä. Suurimpana ehkä se, että saimme näin raksaportaat pois ja kellarin pölyjä rajattua paremmin kellariin ja keskikerrosta mahdollisimman valmiiksi. Yritämme pitää portaat mahdollisimman hyvässä kunnossa loppurakentamisen keskellä, joten kaikkia niitä kulkevia kehotetaaan ottamaan kengät pois jalasta. Olemme portaista niin ihastuksissamme, että niitä on välillä tullut kuljettua ylös ja alas ihan vain siitä ilosta, että ne ovat niin kauniit ja raksaportaiden jälkeen niitä on niin mukava kulkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat kovasti! Kiitos niistä!