maanantai 30. heinäkuuta 2018

Laattapohdintoja ja -päätöksiä



Talon rakentamisen aikana joutuu tekemään lukuisia erilaisia päätöksiä. Välillä väsyneenä tuntuu, että ei voisi vähempää kiinnostaa minkälaisia ratkaisuja ja materiaaleja taloon tulee ja voisi mielellään antaa päätösten tekemisen jollekulle muulle. Päätöksiä on kuitenkin tehtävä ja tässä meidän projektissa niitä ei tee kukaan muu, jos itse emme niitä tee. Viime kevään ja nyt kesän aikana päätöksen alla on ollut mm. useampia laattoja. Meille tulee laattaa kylpyhuone-saunan ja kodinhoitohuoneen lisäksi takan eteen, eteisverannalle, vessoihin ja yläkerran kylpyhuoneeseen. Yllä olevia laattoja meille ei taloomme tuon värisinä tule, mutta kuvassa näkyvää tapettia kylläkin.

Kiertelin kevättalven ja kevään aikana useissa eri laattaliikkeissä tutustumassa heidän valikoimiinsa. Loppujen lopuksi päädyimme valitsemaan keskikerroksen vessaan, takan eteen ja eteisverannalle laatat K-Raudasta. Olen laattoihin varsin tyytyväinen, vaikka kaikki laatoitukset ja tilat eivät vielä ihan valmiita olekaan.


Takaneduslaatta ja eteisverannan laatta ovat samaa sarjaa ja saman kokoisia. Takaneduslaatassa on kuitenkin kauniita kuvioita ja eteisverannan laatan pinta on "eläväinen" ja jokainen laatta hieman erilainen. Uskon, että tuossa eteisverannan laatassa ei ihan heti näy lika tai lasten tai koiran likaiset tassunjäljet. Takan edusta on vielä laatoittamatta ja kuvissa myös eteisen laatoitus on saumausta vailla.



Olin jo aikaa sitten päättänyt, että haluan keskikerroksen vessaan osalle seinistä tapettia. Miehen mielestä tapetti olisi vessan kaikissa seinissä epäkäytännöllinen ja siinä hän varmaan on oikeassa. Tapetin pestävyys kun ei missään nimessä ole laatan veroinen ja kun perheessä on kaksi pientä kurakättä, jotka todella rakastavat mutaleikkejä niin seinien pestävyys tulee olemaan varmasti aika merkittävä tekijä. Leikittelin tämän vessan osalta myös ajatuksesta helmiponttipaneelista ja kaikenlaisista erilaisista vaihtoehdoista. Päädyimme kuitenkin lopulta valitsemaan lattiaan ja kahdelle seinälle laatan ja kahdelle seinälle tapetin. Laatoitus on vessan osalta valmis, mutta tapetointi vielä odottaa. Viime viikonloppuna mies kuitenkin hioi tasotetut seinät mihin tapetit tulevat, joten hommat etenevät pikku hiljaa. Valmiista vessasta kuvia luvassa myöhemmin kunhan vielä tapetit saadaan seiniin ja kalusteet omille pakoilleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat kovasti! Kiitos niistä!